Moikka ja tervetuloa lukemaan blogiani!

Olen parikymppinen, ensimmäisen vuoden viherartesaani opiskelija ja hurahtanut puutarhailuun viimeisen vuoden aikana täysin. Blogin aloitus on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, vaan nyt vasta sain aikaiseksi. Blogini tulee sisältämään juttuja ainakin parvekepuutarhailusta ja muista itseäni kiinnostavista aiheista liittyen puutarhanhoitoon.

Tänään aurinko lämmitti niin, että nautiskelin päiväkahvini ensimmäistä kertaa parvekkeella sitten viime syksyn. Auringossa istuskellessa ajatukset pyörivät jo kesässä. Parvekkeen kevätsiivous on edessä ja ihan ensimmäisenä ruukkujen tyhjennys edellissyksyn kasvi-istutuksista ja mullasta. Sen jälkeen roudataan talven aikana parvekkeelle varastoituneet turhat tavarat kierrätykseen ja aloitetaan ns. puhtaalta pöydältä. Torstaina olisi tarkoitus pyörähtää Kevätmessuilla, jospa sieltä tarttuisi mukaan vielä vähän lisää puutarhainspiraatioita.


Aurinkoista kevättä!

Kommentit